Hyppää pääsisältöön

Silvanin suuri muutosmatka

Kun Aurelius Group osti Tanskan johtavan rakennustavarakaupan Silvanin, alkoi suuri muutosprosessi, joka toi mukanaan sekä onnistumisia että haasteita. Uuden strategian ja joustavan rahoituskumppanin tukemana Silvan saavutti hyviä tuloksia jopa huolimatta koronapandemiasta, joka oli aluksi yksi yrityksen suurimmista haasteista. Nykyään luvut näyttävät paremmilta kuin koskaan.

Muutos oli jo käynnissä, kun pandemia iski vuoden 2020 alussa. Yhtäkkiä maailma pysähtyi, ja rajoitukset ja sulut tartuntojen leviämisen estämiseksi pakottivat kaikki arvioimaan uudelleen asioita, joita aiemmin pidettiin itsestäänselvyytenä. Se vaikutti tavalla tai toisella käytännössä katsoen kaikkiin sektoreihin ja toimialoihin. Aiemmat toimintamallit ja käytännöt kyseenalaistettiin, ja sen seurauksena digitalisaatio kiihtyi vauhdilla, jota harva olisi voinut kuvitellakaan. 

Silvan, yksi Tanskan vanhimmista ja tunnetuimmista rakennus- ja tee-se-itse-materiaalien jälleenmyyjistä, on hyvä esimerkki siitä, miten haaste käännetään mahdollisuudeksi. Pandemia vauhditti rakennustavarakauppaa, kun yhä useammilla ihmisillä oli aikaa aloittaa kunnostus- ja remontointiprojekteja kodeissaan. Tanskassa noudatettiin kuitenkin tiukkoja rajoituksia, jotka merkitsivät sitä, että Silvanin oli tarjottava uusia tapoja kohdata asiakas ja löydettävä vaihtoehtoja perinteiselle vähittäiskaupalle. 

– Olimme jo aloittaneet muutosohjelman, kun pandemia toi mukanaan satoja uusia ongelmia ratkaistavaksi. Meidän oli varmistettava turvallinen kaupankäynti, joten järjestimme myymälät uudelleen ja keskityimme entistä enemmän verkkokauppaan, mikä puolestaan lisäsi tietotekniikan kehittämisen tarvetta. Meidän piti esimerkiksi varmistaa, että varastosaldo päivittyy jatkuvasti päivän aikana, ja miettiä, miten markkinoimme tuotteita verkossa, kertoo Jan Becker, Silvanin toimitusjohtaja ja Aureliuksen operatiivinen kumppani. 

Silvanin kasvu ja tulos ovat olleet vaikuttavia tilivuosina 2020 ja 2021. Tämä johtui suurelta osin muutoksesta, joka oli aloitettu jo muutama vuosi aiemmin, kun eurooppalainen sijoitusyhtiö Aurelius Group osti yrityksen. Sitä ennen Silvan oli käynyt läpi vaikeamman kauden, jolloin investoinnit eivät olleet onnistuneet ihanteellisesti ja yrityksen strateginen painopiste oli hakusessa. 

– Ymmärsimme Silvanin potentiaalin. Halusimme tuoda sen esiin kehittämällä Silvanin tunnettua brändiä ja päivittämällä myymäläkonseptia, tuotevalikoimaa, palvelua ja toimintaa. Samaan aikaan tartuimme kannattavuushaasteisiin, jotka olivat karkottaneet monia pankkeja. Vaikka meillä oli aina rahaa pankissa, suuret pankit eivät pystyneet katsomaan tuolloin negatiivista liiketulostamme pidemmälle, Becker sanoo. 

Norion Bankilla on pitkä kokemus tiiviistä yhteistyöstä asiakkaidensa kanssa. Perusteellisen luotonantoprosessin ja analysoinnin avulla Norion Bank pystyi myös näkemään yrityksen potentiaalin ja mahdollisuudet. Yhteistyö ja jatkuva vuoropuhelu yrityksen johdon, omistajien ja Norion Bankin välillä oli ratkaisevaa Silvanin muutosprosessissa. 

– Norion Bank on aina tukenut Silvania. Kävimme tarkkaan läpi sen, mitä me Silvanilla teemme, mitä liiketoimintamme on ja mitä tarvitsemme. Norion Bankin tärkein etu yhteistyökumppanina on sen läheinen suhde liiketoimintaan. Pankin päätöksenteko on nopeaa ja läpinäkyvää tavalla, johon suuret pankit eivät pysty vastaamaan. Norion Bankin sitoutuneisuus ja ymmärrys Silvania kohtaan tarjosi lisäturvaa koronapandemian alussa, kun epävarmuus oli suurimmillaan. Vakaan tuen ansiosta olemme siis selvinneet erilaisista haasteista, Becker kertoo. 

Nyt kun pandemia, joka kesti pidempään kuin kukaan osasi aavistakaan, on ohi, Silvan jatkaa muutosprosessiaan yhdessä Aureliuksen ja Norion Bankin kanssa. Taloudellisesti Silvanin kehitys näyttää edelleen myönteiseltä. Pandemia nopeutti Silvanin muutosta ja liiketoimintaa digitalisoitiin ennakoitua laajemmin, mikä lievensi Tanskan laajojen koronasulkujen vaikutuksia. 

– Nyt etenemme nopeasti ja numeromme näyttävät paremmilta kuin koskaan. Emme kuitenkaan ole vielä perillä. Odotamme innolla, että voimme jatkaa Silvanin kehittämistä ja sen täyden potentiaalin valjastamista, Jan Becker toteaa lopuksi.